Tupakanhimoiset hetkeni - ennen kuin pääsin pois nikotiiniansasta

07.04.2019

Vappuna tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun poltin viimeisen savukkeeni.

Nämä lopettamisen jälkeiset vuodet olen saanut elää vapaana tupakasta, inhottavasta tupakanhimosta ja siitä orjuuttavasta tunteesta, jonka nikotiiniriippuvuus minulle aiheutti.

Vaikka en ole enää joutunut kokemaan tupakanhimoa kehossani (fyysiset vieroitusoireet olivat ohi parissa päivässä), pystyn edelleen palaamaan niihin ahdistuksen hetkiin, joita syntyi, kun tupakat olivat loppuneet.

Itseasiassa vuosien tupakoinnin myötä ahdistus alkoi ilmaantua jo silloin, kun TUPAKAT OLIVAT VASTA LOPPUMAISILLAAN.

Viheliäisen tupakanhimon takia olen useamman kerran ajanut iltamyöhällä läheiselle huoltoasemalle ostamaan tupakkaa, koska en vain ole sietänyt ajatusta siitä, että heräisin aamulla tyhjä röökiaski vieressäni.

Olen polttanut epätoivoisena kolme nikotiinitonta savuketta putkeen vain todetakseni, että tupakanhimo ei lähtenyt niillä minnekään. Ja tämän jälkeen olen suunnannut tärisevin käsin kiireen vilkkaan tupakkaostoksille.

Tuhkiksestakin olen pahimman epätoivon hetkellä kaivellut tumppeja muutaman henkosen toivossa...

Paljon noloja asioita on siis sattunut tupakanhimon myötä. En kehtaa edes kertoa kaikkia niitä!

Nämä olivat kuitenkin sikäli arvokkaita hetkiä, että niiden ansiosta tiesin tasan varmaksi, että nyt on kyse jostain muusta kuin tahdonvoimasta tai "pahasta tavasta"...

Enkä saata uskoa, että olisin ainoa, jolle on käynyt näitä tapahtumia.


Mutta kuten sanoin, tupakointi ei ole "vain paha tapa". Sinulla voi olla paha tapa pureskella kynsiäsi stressaavassa tilanteessa tai paha tapa puhua kanssaihmisen päälle keskustellessanne.

Sen sijaan tupakointi - se on riippuvuus (johon voi toki liittyä myös opittuja tapoja).

Riippuvuutensa ymmärtää yleensä vasta siinä vaiheessa, kun yrittää ensimmäistä kertaa lopettaa tupakoinnin.

Tai viimeistään silloin, kun huomaa retkahtaneensa uudelleen, vaikka savuton elämä oli jo alkanut rullata omalla painollaan.

MIKÄ SAA MEIDÄT FIKSUT IHMISET ASTUMAAN SAMAAN ANSAAN AINA UUDELLEEN!?!

Tupakoimattomat jaksavat ihmetellä, miksi kukaan haluaa polttaa.

Miksi tupakoija pyrkii systemaattisesti tuhoamaan oman terveytensä, haaskaa rahansa savukkeisiin ja kaiken kukkuraksi altistaa ympäristönsä noille tupakan lukemattomille haittavaikutuksille?

Tupakoija ei tarvitse terveysvalistusta, hän tietää asian varsin hyvin itsekin.

Kyse kun ei ole järjestä, ei tiedonpuutteesta.

Kyse on nikotiiniriippuvuudesta.

Se on tauti, johon kukaan ei usko sairastuvansa poltettuaan ensimmäisen savukkeensa.

Se on kuoppa, jota on helppo kaivaa yhä vaan syvemmäksi, mutta josta ylös pääseminen ei olekaan niin yksinkertaista.

Se on ansa, johon yksikään tupakoija ei ole tietoisesti astunut.

Nikotiiniansasta on kuitenkin täysin mahdollista tulla pois, mutta se vaatii tietoisten askelten ottamista.

On tehtävä suunnitelma, miten kuopasta noustaan ylös.

On etukäteen mietittävä, miten maan pinnalla eletään savuttomana ilman, että astutaan heti seuraavaan kuoppaan.

On luotava strategia, joka tappaa sisäisen nikotiinihirviön ja tuhoaa sen virittämät ansat.

Minä olen luonut juuri sellaisen strategian, joka vapauttaa sinut tuosta ansasta lopullisesti.


Polku savuttomuuteen

Vapaudu nikotiiniansasta seitsemällä tietoisella askeleella

Verkkovalmennus, joka pohjautuu tutkitusti toimiviin menetelmiin.

P.S. Aion kurssilla paljastaa lisää omia tupakanhimosta johtuvia noloja tilanteitani. Kuten myös sen, kuinka moneen ansaan astuin ennen kuin pääsin lopullisesti irti tupakasta. Sinun ei tarvitse astua niistä yhteenkään.

P.P.S. Arvaa, mikä tupakoimattomuudessa on mukavaa? Se, että tuon kuvituskuvan tapaisten kieltokylttien näkeminen tosielämän tilanteissa ei aiheuta minkäänlaisia ajatusta siitä, että minua nyt rajoitettaisiin tekemästä jotakin.