Mindfulness mukana muutoksessa - onnistumisen avain

23.05.2019

Mindfulness eli tietoisuustaidot ovat näkemykseni mukaan paras työkalu tai tukimenetelmä minkä tahansa muutosprosessin aikana joko muutoksen itsensä aikaansaamiseen tai sen läpikäymiseen. Mistään oikotiestä ei ole kyse vaan ennemminkin koko elämänfilosofian muutoksesta osana elämäsi muutosta.

Tietoinen ja hyväksyvä läsnäolo (mindfulness) auttaa sinua pysähtymään ja nauttimaan nykyhetkestä. Se on lempeää huomion suuntaamista niihin tunteisiin, ajatuksiin ja ympäristön tapahtumiin, joita juuri sillä kyseisellä hetkellä elät.

MUUTOS on sanana varsin ympäripyöreä. Yleensä, kun minä puhun muutoksesta, tarkoitan sillä tilanteesta riippuen jotakin näistä kolmesta asiasta:

  • elämänmuutos, joka vaikuttaa arkeen merkittävästi, kuten muutto toiselle paikkakunnalle, vanhemmaksi tuleminen tai avioero
  • elämänTAPAmuutos, kuten painonpudotus tai tupakoinnin lopettaminen (tupakoinnissa on kyse pohjimmiltaan nikotiiniriippuvuudesta, mutta siihen liittyy toki myös opittuja tapoja)
  • elämänASENTEEN muutos, kuten uuden tiedon myötä tullut toisenlainen ymmärrys asioista tai kun esimerkiksi tekee tietoisen päätöksen muuttaa suhtautumistaan puolisoaan kohtaan parisuhdekriisin jälkeen

Muutos aiheuttaa aina stressiä. Jopa silloin, kun kyseessä on myönteinen muutos, kuten vaikkapa aloittaminen työssä, josta on aina unelmoinut. Stressi taas lisää sairastumisalttiutta.

Ihmisiin, kuten eläimiinkin, on sisäänrakennettu sellainen ominaisuus, että välttelemme muutosta, pysymme mieluiten tutuissa rutiineissa ja tutussa ympäristössä, omalla mukavuusalueellamme.

Työelämässä tähän ilmiöön törmätään erilaisten organisaatiomuutosten aikana ja puhutaan "muutosvastarinnasta", joka on kyllä ikävän negatiivissävytteinen sana, vaikka kyseessä on luonnollinen reaktio uuteen tilanteeseen.

Ihannetilanteessa muutosprosessi käynnistetään hitaasti, venyttäen mukavuusaluetta askel askeleelta. Varsinainen muutos ja oppiminen tapahtuu epämukavuusalueen ja mukavuusalueen välissä.

Tosielämässä muutos ei kuitenkaan aina ole omissa käsissä ja ihminen saattaa tipahtaa suoraan "paniikkialueelle". Läheisen äkillinen kuolema lienee yksi pahimmista tilanteista, joissa muutos tulee yllättäen.

Lievemmissäkin tilanteissa yllättävä muutos voi olla sellainen, että ihminen kokee menettäneensä hallinnan tunteensa esimerkiksi saatuaan potkut YT-neuvotteluiden tuloksena. Huoli perheen toimeentulosta voi olla lamaannuttava.

Sitten on niitä ihmisiä, jotka oikein nauttivat muutoksen aiheuttamasta jännityksestä kehossaan ja tylsistyvät liian samankaltaisina toistuviin päiviin. Olemme kaikki erilaisia ja siksi muutos tapahtuu jokaisen kohdalla yksilöllisellä tavalla.

Yleensä onnistuneen muutoksen taustalla vaikuttavat aiemmat kokemuksemme; jos muutoksesta on selvinnyt hyvin viimeksi, uuteen muutokseen suhtautuu myönteisemmin.

Silloin, kun muutosprosessi käynnistyy omasta aloitteestasi, se syntyy tyypillisesti jonkinlaisen havahtumisen seurauksena. Kenties viime kesän shortsit eivät enää tänä kesänä mahdukaan kiinni. Tai terveystarkastuksessa huomautetaan kohonneesta verenpaineesta. Tai ehkä havahdut siihen, että olet jatkuvasti ärtyisä ja pahantuulinen.

Ja silloin toteat: "Näin ei voi jatkua! Täytyy tehdä jotain."

Mindfulness-menetelmät auttavat sinua tunnistamaan, mitä tunteita tai ajatuksia muutos saa sinussa aikaan. Se lisää itsetuntemusta ja ymmärrystä oman kehosi tarpeista, jotka ovat hyvin oleellista mm. elämäntaparemonttien aikana.

Mindfulness-menetelmien avulla voit oppia vaimentamaan sisäisen kriitikkosi äänen ja lisäämään myötätuntoisuutta itseäsi kohtaan.

Tietoisuustaidot voivat myös herätellä sinua tutkailemaan elettyä elämääsi uudella tavalla ja kyseenalaistamaan niitä toiminta- ja uskomusmalleja, joita sinuun on elämäsi aikana rakentunut.

Vaikka muutoksissa on yleensä kyse "isommasta kuvasta", niin se iso kuva rakentuu kuitenkin pienistä palasista. Jos tavoitteenasi on saavuttaa X-kilon painonpudotus vuoden aikana, tavoitteeseen johtavat päätökset tehdään nyt. Kun suuntaat huomion tähän hetkeen ja keskityt valintoihin vain tällä kyseisellä hetkellä, voit tehdä päätöksiä, kuten

  • juuri tässä hetkessä jätän ottamatta tuon pullan.
  • juuri tässä hetkessä laitan lenkkarit jalkaan ja lähden ulos.
  • juuri nyt kehoni kaipaa lepoa ja rauhaa.

Olipa muutos mikä tahansa, älä koita taistella sitä vastaan. Älä myöskään pakene sitä tai lamaannu muutoksen edessä. Kohtaa muutos tietoisesti. Kysy itseltäsi:

Mitä oikeastaan tavoittelen? Miksi tämän muutoksen tarvitsen? Onko muutos realistinen? Tarvitsenko muutoksen toteuttamiseen ulkopuolista apua? Mitä tapahtuu muutoksen jälkeen? Miten muutoksesta tulee pysyvä? Mitä tapahtuu, jos epäonnistun?

Ihminen on monimutkainen olento. Jos muutosprosessi jää käsittelemättä tai sen käsittelee puutteellisesti, koko muutos saattaa lopulta jäädä toteutumatta.

Onnistumisen avain on tietoinen muutos.

Se on enemmän kuin kaloreiden laskemista.

Se on syvempää kuin peilikuvan katseleminen.

Se mahdollistaa muutoksen toukasta perhoseksi.

Kiinnostaako tietää lisää tietoisuustaidoista? Luonto- ja eläinavusteiset verkkokurssini johdattavat sinut lempeästi kohti mindfulnessin maailmaa.