Oodi nälkäkiukkuvastaiselle (työ)kulttuurille
"Tämä on niin tärkeä palaveri, että mitään taukoja ei sitten ehditä tänään pitämään." Siinä on lause, joka on poimittu tosielämästä. Istun palaveripöydässä vatsa kurnien, edessäni keksejä ja kahvia. Näillä mennään, jälleen kerran. Iltapäivällä kotiin lähtiessäni oloni on kertakaikkisen hirveä; päätä särkee, vatsaan sattuu, kädet tärisevät ja mieli on täynnä negatiivisia ajatuksia. En todellakaan ole kokenut edellistä palaveria inspiroivaksi, päinvastoin, harkitsen työpaikan vaihtoa.
"Tämä on niin tärkeä palaveri, että käydään tässä kohtaa syömässä lounasta ja jatketaan sen jälkeen palaveria puistokävelyllä." Täydellistä. Aivot ja koko keho nauttivat virkistävästä tauosta. Koen olevani täynnä energiaa ja uusia ideoita. Iltapäivällä kotiin lähtiessä olen mahtavassa flow-tilassa.
NÄLKÄKIUKKU. Asia nousi mieleeni, kun Helsingin Sanomat kirjoittivat aiheesta artikkelin tällä viikolla. Nälkäkiukku on varmasti monelle vanhemmalle tuttu ilmiö, mutta se ei suinkaan vaivaa vain lapsia. Kyseessä on normaali, elimistön hormonitoimintaan liittyvä tila, joka synnyttää aggressiivisia tuntemuksia ruokailuvälien venyessä liian pitkiksi. Nälkäkiukku haittaa työssäjaksamista, sosiaalisia suhteita ja elämänlaatua. Yksilölliset erot voivat toki olla suuria.
Nälkäkiukku ei ole mikään ihmisen ainutlaatuinen ominaisuus vaan aivan tuttu reaktio myös nälkäisellä eläimellä (hevosihmiset, huom!). Perusperiaate nälkäkiukun ehkäisemiseksi on huolehtia säännöllisestä ruokailurytmistä, 5-6 ateriaa päivän aikana. Vapaapäivinään kukin voi järjestää ruokailunsa tyylillään, mutta millainen työn tauotuksen kulttuuri on työpaikoilla? Valitettavasti alle kuuden tunnin työpäiviin ei lakisääteisesti edes kuulu taukoa, mutta jokainen työnantaja voi toki tarjota siihen mahdollisuuden niin halutessaan. Ja vaikka taukoja olisikin päivän aikana, on työntekijä lopulta itse vastuussa siitä, miten hän tauon käyttää ja millaista ruokaa silloin syö.
Pitopalveluyrittäjänä toiminut, nyt jo eläkkeellä oleva äitini kertoi vastikään, että nykyisin hänen kehonsa kertoo hänelle heti, jos ruokailuväli alkaa venyä liian pitkäksi. Töissä ollessaan hän saattoi helposti olla koko päivän syömättä. Yleinen ongelma: Kiireinen elämänrytmi aiheuttaa herkästi pitkiä syömättömyysjaksoja ja muita epäterveellisiä ruokailutottumuksia, kuten houkutusta sortua liian rasvaiseen tai sokeripitoiseen ruokaan.
Nälkäkiukku on minulle niin vastenmielinen tunne, että huolehdin aina siitä, että minun tulee syötyä säännöllisesti. Olen toki itsekin sortunut työpäivien aikana mm. naposteluun, tietokoneen ääressä syömiseen tai automatkalla evästämiseen, kun työpäivä ei kertakaikkiaan ole sallinut kunnon taukoa. Poikkeus on aina poikkeus, kiireisiä päiviä tulee väistämättä, mutta siinä kohtaa, kun taukojen pitämisestä tulee työpaikalla poikkeus, pitäisi hälytyskellojen soida ja lujaa! Ja kyllä, tiedän varsin hyvin, että tällaisia työpaikkoja meillä on Suomessa pilvin pimein, esimerkiksi ravintola- ja hoitoaloilla. Epänormaalista on tullut normaalia.
Toivon, että jokainen, joka tämän tekstin lukee, pohtii hetken omia ruokailutapojaan ja ateriarytmiään. Minkä verran arvostat omaa (työ)hyvinvointiasi? Jos olet työnantajan edustaja, mieti, millaisena esimerkkinä toimit työyhteisössäsi. Hyvinvoiva työntekijä on aikaansaava, energinen, optimistinen, idearikas. Miksi kukaan EI HALUAISI olla sellainen?
***
Alussa kerroin kahdesta erilaisesta palaverikäytännöstä. Leikitellään ajatuksella, että henkilö X olisi nyt etsimässä uutta työtä ja hän saisi mahdollisuuden kokeilla työtä osallistumalla yrityksen palaveriin. Mitä luulet, kumman palaveripöytään hän jäisi?